Okeroisten mylly

Kesä tekee taas tuloaan. Kesän aikana tulee tutustuttua varmasti taas lukuisiin uusiin palvelukokemuksiin. Joka kesä on vähintään kerran käytävä Okeroisten myllyn kahvilassa.

Tämä kahvila on mahtava paikka. Se on maaseutumaisessa rauhassa, pyörämatkan päässä kotoa. Osuin paikalle kerran samaan aikaan itse myllärin kanssa. Mylläriyrittäjä kertoi paikan historiasta. Samoilla sijoilla on myllätty satojen vuosien ajan. Sama suku on toiminut viljelijöinä tilallaan lähes yhtä pitkän ajan.

Kahvi maistuu näiden tekijöiden vuoksi melkoisen paljon paremmalta. Epäilen pannussa olevan samaa laatua kuin muissakin kahviloissa. Jostain syystä minua kuitenkin puhuttelee tieto siitä, että kahvin keittämisen ja pullien leipomisen taustalla on vankka, sukupolvien yli ulottuva kokemus siitä, miten asiat kuuluu hoitaa. Samaa maisemaa on varmasti moni muukin aiemmin katsellut ja miettinyt, että näin on hyvä.

Palataan asiaan elokuussa. Hyvää kesää!

Joukkorahoitus – nykyajan osuusliike

Joukkorahoituksesta kohkataan nykyään paljon. Se mahdollistaa palvelun tuottajalle melko riskittömän tavan testata oman ideansa kysyntää markkinoilla. Joukkorahoituksen juuret kaivautuvat kulttuurin maaperään. Yhdeksi pioneeriksi on mainittu Marillion-niminen brittiläinen laulu- ja soitinyhtye. Vaikka yhtye on tehnyt niinkin loistavan levyn kuin Script for a Jester’s Tear, ei taloudellinen tulos ole ollut yhtä lennokas kuin kyseisen albumin sävelmät. Vuonna 1997 orkesteri halaji kiertueelle Yhdysvaltoihin, mutta kirstun pohja oli uhkaavasti näkyvillä. Kiertue oli vaarassa peruuntua, ennen kuin keksittiin kysyä faneilta, voisivatko nämä rahoittaa kiertuetta ennakkoon. Temppu onnistui. Bändiä etukäteen tukeneet saivat liput kiertueen keikoille. Näin yhtye sai riittävän matkakassan kokoon ja pääsi reissun päälle.

Seuraavaksi oli levyn teon vuoro. Edellisten levyjen suosion kalastelu ei ollut oikein tuottanut kunnollista tulosta. Levy-yhtiö ei ollut enää innostunut kustantamaan levyä yhtyeelle, jonka odotettiin jo ohittaneen suosionsa kirkkaimman huipun. Työn alla olleen levyn kohdalla päätettiin kokeilla hyväksi havaittua keinoa: entä jos taas lähestyttäisiin fanien kukkaroita etukäteen? Faneille tarjottiin mahdollisuutta maksaa oma levynsä jo ennen äänitysten alkamista. Korkona sijoitukselleen projektiin osallistunut sai nimensä levyn kansilehdykälle. Varainkeruu onnistui taloudellisesti erinomaisesti. Levy saatiin tehtyä ja tyytyväiset fanit saivat omat kappaleensa sekä nimensä ikuistetuksi osaksi kansitaidetta. Menestys sai monet miettimään mallin kopioimista omiin tarpeisiinsa.

Joukkorahoitusta on tarjolla nykyisin useassa paikassa. Kulttuurituotteita myydään esimerkiksi suomenkielisessä mesenaatti.me-palvelussa. Tämän palvelun toimintalogiikka on hyvin samantapainen Marillionin alkuperäisen mallin kanssa: fani/kuluttaja/asiakas maksaa artistille etukäteen summan, jonka vastineeksi saa myöhemmin pääsylipun, tuotteen tai jonkin muun hyödykkeen. Parhaimmillaan mesenaatti.me on lisännyt kulttuuritoimijoiden luovuutta ja tuotteistamistaitoja. Enää tarjolla ei ole vain pääsylippuja. Niiden ohella ennakkoon rahansa likoon laittanut voi saada vaikka kutsun ennakkonäytökseen, taiteilijatapaamiseen tai jopa nimikkoteoksen. Varsin monelle kulttuurin ystävälle nämä ovat lisäarvoa tuottavia palvelun osia. Niistä ollaan siksi myös valmiita maksamaan.

Joukkorahoituksen mahdollisuudet on havaittu myös kulttuurikentän ulkopuolella. Amerikkalainen Kickstarter.com on suurin alan kansainvälisistä palveluista. Tässä palvelussa on tarjolla kulttuurituotteiden ja -palveluiden lisäksi mm. ruokaa, pelejä ja vaatteita. Toimintalogiikka on pysynyt edelleen samana: maksa ensin, saat lopullisen tuotteen sitten joskus. Palvelun tai tuotteen kehittäjäksi voi ryhtyä käytännössä kuka tahansa. Omaa ideaa markkinoidaan tekstin ja kuvien avulla. Idealle määritellään hinta ja minimitavoite, jonka verran osallistujia vähintään tarvitaan, jotta projekti voidaan toteuttaa. Minimimäärä määritellään, jotta tuotannosta saadaan tehokasta. Hyödykkeitä on tehtävä riittävän iso määrä, jotta yksikkökustannus saadaan painettua riittävän alas. Jos tilauksia ei tule tarpeeksi, palautuvat rahat takaisin niitä sijoittaneille. Näin toiminta on riskitöntä myös uusien palveluiden asiakkaille.

Toimintamalli mahdollistaa helpon tavan testata oman ideansa kysyntää. Jos kysyntä on riittävää, uskaltautuu moni perustamaan idean ympärille pysyvämpää liiketoimintaa. Joukkorahoitusta on keksitty hyödyntää liiketoiminnan rahoittamiseen laajemminkin. Joukkorahoituksella on mahdollista tehdä myös osakesijoituksia. Joukkorahoitus on ollut osaltaan yksi suomalaisen pienpanimobuumin mahdollistajista. Moni panimo on onnistunut kasvattamaan toimintaansa hankkimalla investointeihin ja markkinointiin rahoitusta. Tämä on tapahtunut myymällä pienpanimon osakkeita. Enää ei siis myydä asiakkaille lopputuotetta vaan yritystä, joka tuotteen valmistaa. Olen itsekin käyttänyt tällaista palvelua ja sillä tavoin ryhtynyt panimomoguliksi. Panimobisnes ja ravihevoset ovat tunnetusti menestyvän sijoitustoiminnan perusta.

Varsinaista tuottoa joukkorahoitus ei ole toistaiseksi vielä tuonut. Enemmänkin se on tuonut mukanaan osallistumisen mahdollisuuden pienpanimon toimintaan ja tarinaan. Minulla ja muilla panimon omistajilla on yhteinen agenda, jota haluamme viedä eteenpäin. Kyse on vähän niin kuin nykypäivän osuusliikkeestä. Viljamakasiinin osakkuutta en nykypäivänä oikein voi hankkia, mutta yhdessä omistettu pienpanimo tuo hieman samaa tunnelmaa kuin lainajyvästö menneillä vuosikymmenillä. Tästä saa myös aikaan hyvän keskustelunaiheen monessa tilanteessa. Kaupassa käydessä on myös mukava tarkistaa onko hyllyyn ilmestynyt uusia oman firman tuotteita.

Joukkorahoitus on parhaimmillaan mainio tapa pienelle ja isommaksi tahtovalle toimijalle testata omia ideoitaan ja niiden kysyntää. Se taipuu luovan toimijan käsissä yllättävän moniin käyttötilanteisiin. Oikein käytettynä se mahdollistaa myös asiakaskunnan sitouttamisen osaksi omaa tarinaa.

Onko Mikkeliin mänijöitä?

Kävin tammikuun lopulla Mikkelissä, vanhassa kotikaupungissa. Oli mukava nähdä kaupunki ikään kuin turistin silmin ja tutustua palveluihin uudesta näkökulmasta.

Ensimmäinen positiivinen yllätys tuli vastaan majoitusvarauksen kanssa. Omaan ohjelmaan oli saatu mahdutettua niin paljon sosiaalista aktiviteettia, että tuttujen nurkissa majaileminen olisi tuntunut härskiltä hyväksikäytöltä tyyliin ”tultiin teille nukkumaan ja aamupalalle,  mutta hei onhan se laatuaikaa sekin!” Siksi nukkumapaikkaa lähdettiin etsimään kaupallisten makuusijojen puolelta.

Ensisijaiseksi majataloksi suunniteltu pittoreski paikka oli siinä määrin pieni, ettei sieltä enää väsyneille matkaajille sijaa löytynyt. Piti siis siirtyä tutkimaan muita vaihtoehtoja. Erääseen ketjuun kuuluva kievari tarjosi hyvällä sijainnilla kohtuuhintaisen vaihtoehdon. Päädyin varaamaan viikonlopun siis sieltä. Positiivinen yllätys syntyi tilausvarauksen yhteydessä.

Ensin sähköpostiin kilahti viesti pakollisista saapumis- ja poistumisajoista sekä peruutusehdoista. Sen jälkeen tuli vielä toinen viesti, joka oli otsikoitu matkaohjelmaksi. Uteliaana avasin viestin. Viestiin oli generoitu ehdotus matkaohjelmaksi koko viikonlopulle. Idea oli varsin mainio. Liikkeelle lähdettiin siitä, miten paikan päälle saavutaan.

Sen lisäksi mukaan oli ujutettu kuvaukset aamupalahetkistä ja iltasaunoista. Yksilöllistä otetta oli haettu tarjoamalla mukaan myös paikallista perspektiiviä. Henkilökunta suosittelee -osuuteen oli nostettu esille kuva Mikkelin torista. Sehän on tunnetusti Suomen paras. Ei ehkä tammikuun lopulla niin kovin vetovoimainen, mutta minkäpä pitäjän tori silloin olisikaan parhaimmillaan. Tällainen ohjelmahan on mitä mainioin tapa tarjota vähän jotain ekstraa majoittumaan saapuvalle. Ehkä jopa Mikkelistä olisi voinut irrota muutakin kerrottavaa kuin ”tekemistä ja näkemistä moneen makuun”.

Kun varsinainen h-hetki koitti, päästiin tutustumaan myös nukkumalaitokseen paikan päällä. Huoneet olivat ketjupaikalle tyypilliset: eivät päässeet yllättämään suuntaan eikä toiseen. Matkalla huoneeseen huomio kiinnittyi käytävälle ripustettuun kokoelmaan dokumentteja alueen historiasta. Jäin kiinnostuneena tutkimaan näitä tekstikatkelmia ja karttoja – olenhan kiinnostunut vanhoista asioista. Tämä tuo mitä mainioimmalla tavalla paikallista väriä ja historiallisia kerrostumia osaksi vierailua. Ehkäpä nämä olisivat voineet olla mukana jo sähköisessä matkakertomuksessa? Sieltä niitä olisi voinut tarkastella vielä yksityiskohtaisemmin. Harva taitaa kuitenkaan tulla hotelliin ihan vain käytävillä hengailu mielessään.

Hotellihuoneessa jatkui paikallisuuteen perehtyminen. Raamatun ja huonekansion ohella vieraalle oli jätetty myös muuta luettavaa. Hesarin teemanumero Mannerheimista löytyi huoneen kirjoituspöydältä. Mikkelissähän Marski on tyypillinen liikanimi aukiolle, kadulle, ruisleivälle, ryypylle ja niin edelleen. Se on siis jonkinlainen paikallinen identiteettikysymys. Tätä on varmasti vaikea muualta tulleen ymmärtää. Siksi tällainen Marskin historiaa selvittävä pikakurssi on mitä mainioin lisä kokemuksen syventämiseen. Näillä eväin muualta tuleva voi hyvinkin päästä lähemmäksi mikkeliläistä mielenmaisemaa.

Yösija oli siis onnistunut rakentamaan pienillä teoilla varsin mainion tavan kietoa yöpyjä mukaan paikalliseen tarinaan. Viikonloppuvisiitti sai tästä loistavan alun. Tuttujen tapaamisen ohella toinen varsinainen syy kaupunkiin saapumiselle oli viikonlopun aikana järjestetty teatteritapahtuma.

Työväen Näyttämöpäivät eivät välttämättä ole kaikkein moderneimmaksi mielletty nuorisotapahtuma. Miellyttävät yllätykset saivatkin jatkoa, kun huomasin tapahtuman ottaneen käyttöön kännykkäsovelluksen. Tässä oli mukana paljon elementtejä, joita olenkin jo aiemmassa kirjoituksessa kaipaillut.

   

Sovelluksen avulla tapahtumaan tulija pystyi tarkastamaan etusivulta ajankohtaisimmat tiedotteet. Mukana oli myös kartta kaupunkialueesta. Sen avulla oli helppo navigoida kaupunkifestivaalin eri tapahtumapaikkojen välillä. Tässä voisi toki olla saatavilla myös oheisohjelmaa tai muita tarvittavia palveluita. Vaikka hengen ravintoa oli tarjolla runsain määrin, saattoi kävijä kaivata silti välillä ravintoa myös ruumiille.

   

Sovelluksessa oli tietysti saatavilla myös sähköinen käsiohjelma esitysaikatauluineen ja esityskohtaisine kuvauksineen. Kaikki tarvittava informaatio kulki siis näppärästi mukana taskussa. Käsiohjelmaan ei tosin päässyt enää perehtymään esityksen aikana. Kun puhelin piti laittaa lentokonetilaan, ei käsiohjelman sisältökään ollut enää saatavissa. Kun samaan sovellukseen saataisiin vielä mukaan pääsyliput sähköisessä muodossa, olisi paketti melkoisen hyvin kasassa.

Tällaisia helmiä piileksii siis Mikkelissä. Kannattaa käydä kylässä. Vaikka ensi kesänä Asuntomessujen aikaan. Silloin Suomen paras torikin on parhaimmillaan!

Miksi Fiskars ei ole vain kesäkohde?

Moni on varmaankin käynyt Fiskarsin ruukilla tutustumassa paikallisiin ja globaaleihin kädentaitojen edustajiin. Fiskars on Suomen mittakaavassa poikkeuksellinen käyntikohde. Sen suosio ei rajoitu ainoastaan johonkin tiettyyn sesonkiin. Kuinka kummassa Fiskars saa ihmiset tulemaan paikalle kesällä, keväällä, jouluna ja vieläpä syksylläkin?

Fiskarsin ruukkikylän pääkatua kävellessä voi kuulla Fiskarin joen hiljaisen solinan sekä läheltä ja kaukaa tulleiden turistien porinan. Hyvällä tuurilla suklaapuodista leijailee huumaavan makea tuoksu, jota ei pysty vastustamaan kurinalaisinkaan spartalainen. Ympärillä kasvavat puut muistuttavat vain etäisesti niitä havupuuvaltaisia metsiä, joihin silmät muuten ovat tottuneet. Sen lisäksi paikassa on varmasti vielä jotain muutakin houkuttavaa – ellei peräti koukuttavaakin.

fiskars

Yksi syy on varmasti tarina. Tarinan merkityksestä olen kirjoittanut jo aiemmin. Fiskarsilla on 1600-luvulta periytyvä tarina, jota voi käydä paikan päällä aistimassa vanhoista rakennuksista ja toiminnasta niiden lomassa. Yhtä tärkeää on varmasti myös se, että tämän tarinan teema on osattu tuoda luontevalla tavalla tähän päivään.

Tuon tarinan ympärille on rakennettu moderni versio ruukkikylästä. Käsityöläisyyden perinne ja historia ovat houkutelleet ruukkikylään asumaan ja itseään toteuttamaan lukuisia käsityöläisiä. Heidän ansiostaan ruukkikylässä on vieri vieressä pajamyymälöitä. Niiden suojissa tarjoutuu mahdollisuus tuottaa takoraudasta, lasimassasta ja puutavarasta koriste- ja käyttöesineitä. Kävijöille on mahdollisuus nähdä käsityöläiset autenttisten askareidensa parissa ja samalla tehdä ostoksia. Monia mietityttää nykyisin hankkimiensa tavaroiden alkuperä, mutta näissä puitteissa siitä pystyy varmistumaan omin silmin.

Käsityöläisten runsaus alueella on kolmas paikan viehätystä lisäävistä tekijöistä. Kohde, jonka voi helposti kokea yhdessä päivässä, ei jätä mitään hampaankoloon eikä siten houkuttele palaamaan paikalle toistamiseen. Kun riittävästi eri toimijoita kokoontuu samalle alueelle, ruokkii kriittisen pisteen ylittävä tarjonta myös enemmän kysyntää. Se on varmasti yksi syy siihen, miksi niin moni haluaa paikalle työskentelemään. Toki pelkkä käsityöperinne ja sen modernit ilmentymät eivät riitä tyydyttämään asiakkaita. Siksi ympärille on kehittynyt majoitus- ja ravitsemustoimintaa. Kaikki tietysti linjassa alueen perinteen ja tarinan kanssa.

Fiskarsin menestyksen taustalla on siis kolme tekijää. Tarina, joka on pystytty tuomaan uskottavasti tähän päivään. Teema, joka yhdistyy tarinaan ja on pystytty kytkemään osaksi uskottavaa nykyhetken toimintaa. Runsaus, joka houkuttaa ihmiset paikalle uudestaan. Palvelun kehittäminen vaatii usein useampien elementtien yhdistämistä. Fiskars on onnistunut sen tekemään. Siksi siellä käydään ja kannattaa käydä myös vastaisuudessakin.

Esimerkkejä tarinan voimasta

Katselin viime viikolla televisiosta suosikkiohjelmaani Suomen huutokauppakeisari. Pidän kovasti sarjan henkilöhahmoista, mutta viime viikon jaksossa minua erityisesti ihmetytti kuparinen kahvipannu. Miksi ihmiset käyvät maksamassa kuparisesta kahvipannusta Hirvaskankaan huutokauppakeisarille yli 200 euroa, vaikka samanlaisia pannuja saa mistä tahansa vanhoja tavaroita myyvistä paikoista parilla kympillä? Samalla mieleen muistui uusille lahtelaisille suunnatun kiertoajelun pysähdys Lahden satamassa. Siellä opas kertoi Pro Puun verstaasta, jossa paikalliset puusepät tekevät mittatilaushuonekaluja asiakkaiden toimittamasta puutavarasta. Miksi Lahden satamassa myymäläänsä pitävät puusepät saavat huomattavasti korkeamman hinnan asiakkaan itse tuomasta puutavarasta valmistetuista huonekaluista kuin niistä, joihin puuseppä on hankkinut puutavaran asiakkaan puolesta? Eräs kotona käynyt vieras toi puolestaan mieleen Kaija Juurikkalan sielun muotokuvat ja kysymyksen siitä, miksi Kaijan maalaamat sielun muotokuvat vaihtavat omistajaa 300 euron hintaan, vaikka muotokuvat eivät ole olleet suoranaisesti kuuminta hottia enää useampaan vuosikymmeneen?

Näitä hyvin erilaisia tuotteita yhdistää niihin liittyvät tarinat ja mahdollisuus niiden kertomiseen. Kuparinen kahvipannu muuttuu arvokkaaksi, koska sen hankkimiseen liittyy retki. Retki kohteeseen, jota on silmätty ensin televisiosta ja haaveiltu paikan päällä käymisestä. Kun sitten on viimein päästy matkaan, on päätetty myös ostaa paikan päältä jotakin. Tiedä vaikka samalla pääsisi televisioon. Osana omaa suosikkiohjelmaa. Olisipa siinä tarinaa kerrottavaksi. Siksi kannattaa tehdä kaikkensa – vaikka rahaa sijoittamalla – tullakseen osaksi tarinaa, jota voi itse kertoa.

coffee-1220263_1280

Pro puun puusepät tekevät huonekaluja asiakkaan toimittamasta puutavarasta siksi, että sillä tavoin kotipihan puun tarina jatkaa elämäänsä, vaikka puuhun ei nivelten puolesta enää pystyisikään kiipeämään. Jos pihalla uskollisesti lapsuuden seikkailuissa mukana ollut puuystävä voi muuttaa muotonsa pöydäksi, mahdollistaa se samalla tarinoiden kulkemisen mukana. Samalla uudet tarinat voivat kietoutua vanhojen lomaan. Siksi asiakas on valmis maksamaan pöydästään aavistuksen enemmän kuin vastaavasta lopputuloksesta, jonka materiaalit puuseppä on asiakkaalle valmiiksi valinnut.

kuva: Pro Puu ry

Sielun muotokuvaa ei ole vielä aivan jokaisen pirtin seinällä, vaikka Juurikkala on niitä melkoisen määrän ehtinyt maalaamaan. Sielun muotokuvaa maalatessaan Kaija kyllä katsoo malliaan kuin perinteisempää maalausta tehdessään. Poskipäiden ja silmien värin sijaan kankaalle tallentuu kuitenkin kuvajainen mallin sielusta. Maalattavan ei ole pakko lunastaa lopputulosta itselleen, mutta yllättävän usea sielu löytää kuitenkin paikkansa mallinsa kodin seinältä. Varsin moni on siis sitä mieltä, että teos esittää hyvin kohdettansa. Kuinka mainio tarinanlähde seinällä riippuva sielu voikaan haltijalleen olla?

kuva: Mari Waegelein
kuva: Mari Waegelein

Nämä kolme tuotetta kuvaavat erilaisia tapoja hyödyntää tarinan voimaa osana palvelun arvon muodostusta. Ilman tarinan tarjoamia mahdollisuuksia, niiden arvo olisi huomattavasti pienempi. Tarinaa arvon muodostajana ei siis kannata väheksyä palvelun kehittämisessä. Millaista tarinaa sinun asiakkaasi pääsevät kertomaan?