Sokkona matkalle

Luin joku aika sitten jutun sokkomatkoista. Se on mainio palvelu niille, jotka eivät osaa päättää mihin lähteä. Tai niille, jotka eivät osaa tarttua uusiin mahdollisuuksiin. Vähän niin kuin minä vihannesosastolla.

Sokkomatkassa ideana on viedä matkalaiset johonkin yllätykselliseen kohteeseen sovittuna ajankohtana. Asiakas maksaa matkasta etukäteen sovitun hinnan, johon sisältyvät tapauksesta riippuen vähintäänkin matkat ja tarvittaessa majoitus matkan varrella. Yleensä pakettiin sisältyy myös vierailukohteiden pääsymaksut ja mahdollisesti myös ruokailut.

Matkalle lähtijä pääsee tällaisella matkalla todennäköisesti tutustumaan johonkin kohteeseen, jossa ei ole aiemmin käynyt ja johon harvemmin tulisi muutenkaan eksyttyä. Vähintään hän saa positiivisen jännityksen tunteen. Mahtaakohan sokkomatkoille lähteneillä olla negatiivisia kokemuksia matkoistaan?

Jäin pohtimaan sitä, mihin muualle tätä lähestymistapaa voisi laajentaa. Ravintolassa asiakkaalle saisi varmasti mukavan kokemuksen aikaan yllätysmenulla. Jokin kosmetologi/hyvinvointityyppinen yllätyspaketti voisi myös olla hyvä kokonaisuus. Samoin erilaisiin liikunta/seikkailumahdollisuuksiin tutustuttava palvelukokonaisuus.

Missä muualla voisit ajatella yllätyksen tuovan palveluun mukavan lisäsäväyksen?

Lomalla helvetissä

Kesän helteet ovat toivottavasti vasta tuloillaan, mutta loma alkaa olla lopussa. Kesän aikana on ehtinyt käymään monella suunnalla ja matkaan on jäänyt levännyt mieli. Samalla on tietysti täytynyt tutustua matkan varrelle osuneisiin palveluihin. Kerron niistä lisää syksyn mittaan. Tässä kokemuksia yhden kohteen palveluista.

Kesäkuussa vierailemani kohde ei jättänyt muuta vaihtoehtoa kuin otsikoida tämä kirjoitus klikkiotsikoiden hengessä. Kohteena oli Helvetinjärven kansallispuisto. Vaikka perisuomalaiseen tapaan vettä satoi tälläkin kertaa, ei tämä retki ollut niin helvetillinen kuin otsikko antaa ymmärtää.

Kansallispuistot ovat mukavia retkikohteita. Niissä voi käydä päiväretkellä tai viipyä pidempäänkin. Helvetinjärvellä käytiin pyörähtämässä päivän mittaisella visiitillä. Vierailuajankohdaksi sattui maanantai juhannuksen jälkeen, eikä paikalla ollut ruuhkaa. Muutama muu auto oli oman kaaramme lisäksi parkkipaikalla.

Kansallispuistojen palvelutarjonnoissa on runsaasti hajontaa. Helvetinjärvi herätti kiinnostuksen jo lähestymisen yhteydessä. Hieman ennen alueen parkkipaikkaa oli tien varressa kylttejä varoittamassa edessä olevista vaaroista. Eläinkunta alueella oli varsin eksoottista. Matkailijan uhkana olivat niin strutsit kuin villisiatkin.

 

Onneksi molemmat eläinlajit olivat kuitenkin turvallisesti aitauksissaan. Molempia pidetään vaarallisina luontokappaleita. Strutsin nokan kovuutta tai potkun terävyyttä ei tee yhtään mieli kokeilla. Villisikalauman torahampaisiin ei myöskään tahdo tutustua osana kansallispuiston palveluja. Eläimiä saattoi ihailla ohi ajaessaan auton ikkunasta. Tällainen mahdollisuus harvemmin tarjoutuu keskellä pirkanmaalaista metsää.

Lyhyen matkaa strutsi- ja villisikafarmin jälkeen oltiinkin jo Kankimäessä. Tämä on hyvä lähtöruutu retkelle. Kansallispuistojen sisääntuloreittien yhteydessä on hyvät parkkipaikat – niin nytkin. Täällä oli sen lisäksi huomioitu vierailijoita muillakin palveluilla. Lähtöpaikalla oli infopiste ja pieni matkamuistomyymälä. Matkailuauton tai -vaunun kanssa liikkeellä oleville on tarjolla pysäköintitilaa sähköliittymän kera. Kankimäestä löytyy myös siistit wc- ja suihkutilat.

Kartan tutkimisen jälkeen päätettiin aloittaa puistoon tutustuminen. Kohteeksi valittiin päivätupa Helvetinjärven rannalta. Reitin nimi on Helvetistä itään. Kumpi lie ollut ensin: luontopolku vai Kotiteollisuuden albumi?

Kovinkaan pitkälle ei ehtinyt taivaltaa, kun metsän seassa alkoi näkyä jokin erikoinen rakennelma. Se näytti siinä määrin erikoiselta ilmestykseltä, että sitä oli pakko käydä kurkistamassa vähän lähempääkin.

Metsän siimeksessä lymysi valtava teltta. Jokamiehen oikeuksilla saa telttailla lyhyen aikaa myös kansallispuistojen yhteydessä sitä varten varatuilla paikoilla, mutta tämä kokonaisuus näytti hieman vakituisemmalta ratkaisulta. Aavistuksen arvelutti mahtoiko täällä leiriään pitää vanha vihtahousu.

Näytti siltä, ettei leirissä ollut asujia, joten päätin tutkia paikkaa vielä hieman lähempää. Teltta osoittautui lähemmin tarkasteltaessa jurtaksi. Jurtan edustalla oli grilli sekä puutarhapöytäryhmä. Kauempana rannassa oli vielä toinen jurtta. Se oli varattu saunomista varten. Molemmat olivat vuokrattavissa kansallispuiston vierailijoille.

Jurtan sisätilat vaikuttivat yllättävän tilavilta. Sisälle mahtui nukkumapaikat ainakin neljälle hengelle. Sisältä löytyi myös pöytäryhmä sekä jääkaappi ja mikro. Tämä on varmasti erilainen vaihtoehto majoittumiseen ja luonnosta nauttimiseen. Jollain toisella retkellä täytyisi varmasti testata majoittumista täällä. Harmittavasti tällä reissulla ei siihen aikaa riittänyt.

Jurtan jälkeen matka jatkui kohden Helvetinjärven autiotupaa. Sinne johtava polku oli helppokulkuinen ja selkeästi merkitty. Samoja polkuja on aiemmin tallustellut muiden retkeilijöiden lisäksi entisaikain eränkävijät. Maisemien karusta kauneudesta innoitusta on käynyt hakemassa innoitusta myös mm. Akseli Gallén-Kallela. Hiljaista metsäpolkua tarpoessa ehtii miettiä, mitä kaikkea tämä metsä voisi kertoa näkemästään, jos vain suinkin osaisi.

Polku risteää usemmassakin kohdassa metsäpurojen kanssa. Puron varteen kannattaa ehdottomasti pysähtyä hetkeksi katselemaan veden virtausta. Ei ihme, että luonnossa liikkumisen kerrotaan tuottavan terveysvaikutuksia. Oma mieleni lepäsi näissä tunnelmissa täydellisesti.

Päiväretken kohteena ollut päivätupa sijaitsee Helvetinjärven rannalla. Järven rannat laskeutuvat kalliojyrkänteinä suoraan veteen. Yhdessä kohdassa on kuitenkin sen verran tasaista maata järven rannassa, että tänne on tehty päivätupa retkeilijöiden käyttöön.

Päivätupia voi käyttää kaikki halukkaat. Niitä ei voi varata omaan käyttöön, vaan kaikkien käytettävissä. Ulkona alkoi sataa juuri päivätuvalle saavuttaessa. Tuvassa oli mukava istahtaa alas ja syödä mukana tuodut eväät sateen piiskatessa ikkunaa. Oheisessa kuvassa näkyy millaisessa ahjossa Helvetinjärvellä tulia pidetään. Tällä kertaa tulia ei tarvinnut tehdä, koska päivä oli mukavan lämmin sateesta huolimatta.

Eväitä oli mukana juuri sen verran, että niillä saattoi siirtää nälkäkuolemaa hieman eteenpäin. Reitti jatkui seuraavaksi takaisin lähtöruutuun. Jo lähtiessä olin huomannut parkkipaikan vieressä sijaitsevan ravintolan mainoksen. Tarjolla oli pyöryköitä strutsista ja villisiasta. Tällaista mahdollisuutta en jättäisi käyttämättä mistään hinnasta. Näitä on pakko kokeilla.

Sadekin lakkasi sopivasti matkan jatkuessa. Kevyen kuntoilun jälkeen ruoka maistuikin infernaalisen hyvin. Ruokailun lomassa huomasin vielä, että tarjolla olleet asiat olivat monilta osin lähituotantoa. Liitutaululle oli kirjattu näkyviin kuinka kaukaa tarjolla olleet asiat olivat. Erinomainen tapa tuoda esiin paikallisuutta.

Helvetinjärvi oli kokonaisuutena mukava vierailukohde päiväretkelle. Kansallispuiston tarjontaa oli pystytty rikastamaan monipuolisten palveluiden avulla. Vaikka retkeilijä tulisikin nuotiopaikkaa etsimään, voi hän silti olla iloisesti yllättynyt tarjonnan monipuolisuudesta.

Onko hiihtokilpailut ihan vanhanaikaisia?

Huomenna alkaa Lahdessa historialliset, seitsemännet MM-kisat. Vaikka lumipeite ohenee vuosi vuodelta on Lahdessa saatu aikaan taas komeat puitteet hiihtolajien kisojen kokemiseen. Ensimmäiset kisat järjestettiin Lahdessa jo vuonna 1926. Äkkinäinen voisi kuvitella, että pitkä perinne olisi jo ajanut kisojen ohi, mutta onko näin?

Laduilla painellaan nykyisin menemään mitä monaisempien komposiittien ja nanojen turvin. Onko kisapuitteet ympärillä muuttuneet vai tarjotaanko kisaturistille perinteistä hernekeittoa ja käristemakkaraa?

Pääsin tänään avajaisten aattona tutustumaan kisa-alueeseen . Kovalla tohinalla tehtiin vielä viimeisiä rakennustöitä, mutta alueella näytti jo nyt todella hienolta.

Silloin joskus traktorit oli rautaa eikä muovia

Perinteitä kunnioittavalle tai kaipaavalle kisat tarjoavat upean kokemuksen Mielensäpahoittajakatsomossa. Katsomokonseptin ovat suunnitelleet Lahden ammattikorkeakoulun Palvelumuotoiluväylän opiskelijat. Teivaanmäen huipulle rakennetussa katsomossa voi palata menneen maailman tunnelmiin: siihen hetkeen, kun kaikki oli vielä kunnollista. Mäeltä näkee hiihdon ratkaisupaikkojen ohella upean maiseman Vesijärven yllä.

Vanhoista suksista saa pienellä tuunauksella näppäriä penkkejä

Mielensäpahoittajakatsomo on ehdottomasti tutustumisen arvoinen kohde. Huhut kertovat, että katsomosta saattaa löytää kisojen aikaan myös ihan aidon Mielensäpahoittajankin.

Mielensäpahoittajakatsomo on auki kattavasti kisojen aikaan

Mielensäpahoittajakatsomo ei ole ainoa uusi idea. MM-kisat ovat ottaneet käyttöön myös erinomaisen sovelluksen palvellakseen kisakävijöiden tiedonjanoa mahdollisimman monipuolisesti.

Kisat A-Ö antaa vastauksen kaikkiin kysymyksiin

Lahti2017-sovellus on saatavilla yleisimmille mobiililaitteille. Sovelluksesta löytyvät kattavat tiedot kisaohjelmasta, tapahtumien aikataulut, tulospalvelu, alueen kartta, säätiedot, lipunmyynti sekä alueen palveluiden kuvaukset. Kaikki tarvittava tieto on aina käden ulottuvilla ja mikä tärkeintä aina ajan tasalla.

Oman kisaohjelman personointi varmistaa, ettei mitään tärkeää mene ohi

Käyttäjä pystyy myös personoimaan sovellukseen oman näkymänsä. Kun sovellukseen syöttää omat kiinnostuksen kohteet ja päivämäärät, joille on ostanut liput, tarjoaa sovellus kisa-aikataulun ja tähän liittyvää oheisohjelmaa.

Kisoissa ei varmasti pääse eksymään

Kisavieraat ohjataan sovelluksella kisa-alueelle sekä kartan että kaupungille pystytettyjen opasteiden avulla. Matkakeskukselta johtaa yhtenäinen kisaväreihin puettu opasteiden rivistö kisa-alueelle. Kisa-alueella paikalla olijoita palvellaan yksityiskohtaisemmalla kisa-alueen kartalla.

Eikä räntäsadekaan pääse kisaturistia yllättämään

MM-kisat on ottanut monipuolisesti huomioon erilaisten kisavieraiden tarpeet. Kisakokemus on saatu hienosti päivitettyä tälle vuosikymmenelle. Vaikka lumet vähenevät, pysyvät MM-kisat muutoksessa mukana.

Henkisen kynnyksen madaltamista uusille asiakkaille

Moi taas!

Kävin eilen Porvoossa tutustumassa paikalliseen joulunjälkeiseen tunnelmaan. Lumipyry oli aamulla melkoinen, kun yritin navigoida moottoritieltä oikean liittymän kohdalta Porvoon suuntaan. Onneksi tiellä ei ollut kovin paljon muita liikkujia. Muuten olisi voinut olla peltisepille töitä tarjolla. Tähtein välisessä avaruudessa suoritettua aikapoimuajoa muistuttanut taivallus kuitenkin kannatti. Perillä vastassa odotti Vanha Porvoo. Kaupunki kujineen ja kauppiaineen selvisi tästäkin lumipyrystä, aivan kuten on selvinnyt tätä aiemmin jo sadoista aiemmista tuiskuista.

Vaakasuoraan vihmova lumisade ei vaikuttanut kovinkaan ystävälliseltä tervetulotoivotukselta. Vanhan rantatien linjalla joen ylittävällä sillalla vastaan tuli auto, joka sai sillan kannen ikävästi väräjämään. Vaikka järki sanoi sillan kestävän tämän koitoksen, olivat vatsanpohja ja koivet eri mieltä. Vastarannan rakennukset antoivat hieman suojaa tuulelta, mutta uutena koitoksena vastassa oli tuomiokirkon mäelle johtava rinne. Helpompihan tästä oli tietysti jalkapatikassa ylös nousta kuin vuosisatoja aiemmin hevosen ja kärryjen kera.

Mäen päällä alkoi mieli tehdä jo johonkin lämmittelemään. Ensimmäinen ovi ei kuitenkaan auennut. Suklaapuoti oli sulkenut ovensa männä vuonna ja palveli enää verkossa. Miltähän suklaapralinet mahtavat maistua verkkokaupassa? En jäänyt testaamaan tätä lumipyryyn. Urheasti seuraavan kahvilan ovelle, jonka edessä lumihankeen uponneesta kyltistä saattoi olettaa tekstin alun ”OP..” tarkoittanevan avoimia ovia ja sisällä kutsuvaa lämpöä. Kohmeiset sormet saivat kuitenkin turhaan nykiä kylmää rautakahvaa. Kiinni oli tämäkin paikka. Ei auttanut kuin jatkaa matkaa eteenpäin.

Kolmas kerta sanoi toden tälläkin kertaa. Ensimmäinen auennut ovi kuului Porvoon tuomiokirkolle. Lauantaiaamupäivänä tämä oli ensimmäinen paikka, johon väsynyt matkalainen pääsi lämmittelemään ja lepäämään. Olihan tässä vaiheessa viimaisilla kujilla harhailtukin jo lähes kilometrin mittainen taival. Kirkkosalia kierrellessä löysin myös yhden erinomaisen palvelun ilmentymän salin takanurkkauksesta. Sovellus ilmaisista banaaneista oli käytössä täälläkin. Mainio tapa parantaa kirkkokansan kokemusta.

Hyvää palvelua kirkkokansalle #palvelukeidas

Kuva, jonka Sami Heikkinen (@palvelukeidas) julkaisi

Kirkkopussi on mainio tapa madaltaa kynnystä uusille asiakkaille palveluiden käyttämiseen. Näin nuoret ja kokemattomat kävijät saadaan opetettua palveluiden käyttöön hiljalleen, hyödyntäen jo ennestään tuttuja elementtejä leikin ja ilon kautta.

Joskus opastusta palveluiden käyttöön vaaditaan, vaikka asiakkaat olisivat vanhempiakin. Mikäli palvelu on käyttäjälle kokonaan vieras, voi sen käyttäminen vaikuttaa jopa uhkaavalta ja pelottavalta. Samalla tavoin kuin muutkin itsellemme vieraat asiat. Tällöin vaaditaan matalaa kynnystä ja helppoa sisään pääsemistä palvelun maailmaan. Kerronpa tästä pari erinomaista esimerkkiä, joilla houkutella käyttäjiksi aivan uusia kohderyhmiä.

Mikkeliläisen, nykytaidetta esittelevän Studio Wäkewän vuosi alkaa vauhdikkaasti. Galleristi Kirsimaria E. Törönen-Ripatti on ideoinut työhuone-galleriaansa MiniPopUP-näyttelyiden sarjan. Ideana on, että kukin näyttelyistä on avoinna vain yhden tunnin ajan. MiniPopUP-tunnit ajoittuvat aina jonkin muun kulttuuritapahtuman kylkeen.—MiniPopUP -näyttelyt on suunnattu erityisesti heille, jotka eivät ole tottuneet nykytaidenäyttelyissä käymään, Törönen-Ripatti toteaa tiedotteessaan.

Lähde: Studio Wäkewä aloittaa tunnin mittaiset taidenäyttelyt | Länsi-Savo

Kirsimaria E. Törönen-Ripatti on kehittänyt mininäyttelyiden sarjan niille, joilla ei ole aiempaa kokemusta taidenäyttelyissä käymisestä. Monesti taidenäyttelyitä leimaa elitistinen leima tai sitten asiaan vihkiytymätön ei vain tiedä, mihin kiinnittää näyttelyssä huomionsa. Pahimmillaan voi teosta kauempaa katsoessaan jättää huomiotta mielenkiintoisimmat yksityiskohdat tai tekniikan taitamisen vivahteet. Asiantuntevan opastuksen avulla oppii varmasti löytämään uusia näkökulmia taidenäyttelyyn ja sen antiin.

Hevosen hampaisiin katsomalla pystyy sanomaan paljon hevosen kunnosta. Tai pystyisi, jos olisi kokenut hevosmies. Nykypäivänä hevosmiestaidot eivät ole olleet hengissä säilymisen kannalta kovin tärkeitä, joten nämä jalot ominaisuudet ovat päässeet ikävästi vaipumaan unholaan. Samalla Suomen toiseksi suosituin penkkiurheilun muoto on kokenut suosion alamäen. Raveissa on käynyt ihmisiä entistä vähemmän ja totopelejä on pelattu vähemmän kuin ennen.

Hevosurheilun taustalla toimineet yhteisöt ovat pyrkineet madaltamaan hevosurheiluun osallistumisen kynnystä Raviliiga-konseptin avulla. Raviliigassa hevosen omistajaksi pääsee osana kimppaa yhdessä muiden kanssa. Osuus maksaa yleensä kiinteän summan ja sillä omistaa hevosesta osuuden parin vuoden ajan. Oma osuuteni (vasemman takakinteereen oikea etuneljännes Lady Adelesta) meni myyntiin vuoden vaihteessa. Omistuskauden aikana kertyneet voittorahat ja hevosen myynnistä saatu summa palautuvat tilille lähiaikoina. Kiinteä euromääräinen osuus on pitänyt sisällään hevosen valmennuksen, vakuutukset ja ylläpitokustannukset. Isoja riskejä ei ole tarvinnut siis ottaa, vaikka hevosta onkin omistanut.

Raviliigassa on kimpan vetäjä, joka kokeneempana harrastajana osaa kertoa yksityiskohtia hevosen valmentautumisesta ja ravikilpailuista. Kimpassa mukana olemalla ei ehkä vielä opi lukemaan hevosen hampaista näiden potentiaalisia kilometriaikoja, mutta ainakin enemmän hevosista siinä oppii ymmärtämään. En minäkään muuten tietäisi, että raveissa käy mukana myös kaverihevosia, jotka ovat mukana vain pitämässä varinaisten juoksijoiden mielialaa yllä. Aivan uutta on ollut myös se, että hevosillekin on kuntoutuslaitoksia, jossa ne pääsevät vesijuoksemaan ja hierottavaksi.

Olipa kyse sitten kirkkopussista, mininäyttelystä tai kimppahevosesta, ovat ne kaikki mainioita tapoja madaltaa kynnystä uusien palveluiden käyttäjien houkuttelemiseksi.

Kiinalaiset haluavat suomalaista laatua

Suomen Lappi on alkanut pursuilla kiinalaisista turisteista. Lapista tullaan hakemaan pohjoista eksotiikkaa, hiljaisuutta, rauhaa ja turvallisuutta. Tässä on mukana monia kilpailutekijöitä, joita kilpailevat maat eivät pysty tuottamaan suurellakaan rahalla. Erinomainen kilpailuvaltti siis.

Voiko palveluntarjoaja kuitenkin tarjota jotain muutakin? Olen viime aikoina törmännyt useampaankin tapaukseen, joissa kiinalaiset haluavat ostaa nimenomaan suomalaisen tuotteen. Suomi mielletään myös korkean osaamisen ja laadun maana.

Eksyin syksyllä Punkaharjulla saunaan erään eteläsuomalaisen elektroniikka-alan osaajan kanssa. Löylyn lomassa tuli puhetta sähkötuotteiden kilpailutilanteesta. Kaikkea toimintaa ei ole ollut mielekästä siirtää Aasiaan, vaikka kustannustaso onkin ollut Suomea matalampi. Kun tuotteilta vaaditaan äärimmäistä toimintavarmuutta, ei aasialaiset halua itsekään ostaa kotimaansa tuotteita. Kun tuotteesta löytyy valmistusmerkinnän yhteydessä tieto Made in Finland, on se asiakkaalle tae hyvästä laadusta.

Kauppalehdessä oli vastikään juttu kiinalaisista turisteista. Suomessa käyvät kiinalaiset turistit ovat kiinnostuneita ostamaan Suomessa tehdyn matkamuiston. Monin paikoin tarjolla on kuitenkin aasiasta rahdattua halpatavaraa. Kiinalainen turisti on poikkeuksellinen tapaus rahankäytössään. Kuulin aiemmin parkitusta kalannahasta tarve-esineitä valmistavalta yrittäjältä näkemyksen saksalaisista turisteista. He ovat kuulemma hövelillä päällä, jos päättävät ostaa useamman kuin yhden postikortin. Kiinalainen turisti on ilmeisesti vaurastunut saksalaista nopeammin ja on kulutusinnossaan luottavaisempi vaurautensa pysyvyyteen jatkossakin. Ei kiinalainen turisti kuitenkaan niin äveriäs ole, että olisi valmis maksamaan huonosta laadusta. Siksi turisti tahtoo ostaa suomalaisen tuotteen.

Miksi Fiskars ei ole vain kesäkohde?

Moni on varmaankin käynyt Fiskarsin ruukilla tutustumassa paikallisiin ja globaaleihin kädentaitojen edustajiin. Fiskars on Suomen mittakaavassa poikkeuksellinen käyntikohde. Sen suosio ei rajoitu ainoastaan johonkin tiettyyn sesonkiin. Kuinka kummassa Fiskars saa ihmiset tulemaan paikalle kesällä, keväällä, jouluna ja vieläpä syksylläkin?

Fiskarsin ruukkikylän pääkatua kävellessä voi kuulla Fiskarin joen hiljaisen solinan sekä läheltä ja kaukaa tulleiden turistien porinan. Hyvällä tuurilla suklaapuodista leijailee huumaavan makea tuoksu, jota ei pysty vastustamaan kurinalaisinkaan spartalainen. Ympärillä kasvavat puut muistuttavat vain etäisesti niitä havupuuvaltaisia metsiä, joihin silmät muuten ovat tottuneet. Sen lisäksi paikassa on varmasti vielä jotain muutakin houkuttavaa – ellei peräti koukuttavaakin.

fiskars

Yksi syy on varmasti tarina. Tarinan merkityksestä olen kirjoittanut jo aiemmin. Fiskarsilla on 1600-luvulta periytyvä tarina, jota voi käydä paikan päällä aistimassa vanhoista rakennuksista ja toiminnasta niiden lomassa. Yhtä tärkeää on varmasti myös se, että tämän tarinan teema on osattu tuoda luontevalla tavalla tähän päivään.

Tuon tarinan ympärille on rakennettu moderni versio ruukkikylästä. Käsityöläisyyden perinne ja historia ovat houkutelleet ruukkikylään asumaan ja itseään toteuttamaan lukuisia käsityöläisiä. Heidän ansiostaan ruukkikylässä on vieri vieressä pajamyymälöitä. Niiden suojissa tarjoutuu mahdollisuus tuottaa takoraudasta, lasimassasta ja puutavarasta koriste- ja käyttöesineitä. Kävijöille on mahdollisuus nähdä käsityöläiset autenttisten askareidensa parissa ja samalla tehdä ostoksia. Monia mietityttää nykyisin hankkimiensa tavaroiden alkuperä, mutta näissä puitteissa siitä pystyy varmistumaan omin silmin.

Käsityöläisten runsaus alueella on kolmas paikan viehätystä lisäävistä tekijöistä. Kohde, jonka voi helposti kokea yhdessä päivässä, ei jätä mitään hampaankoloon eikä siten houkuttele palaamaan paikalle toistamiseen. Kun riittävästi eri toimijoita kokoontuu samalle alueelle, ruokkii kriittisen pisteen ylittävä tarjonta myös enemmän kysyntää. Se on varmasti yksi syy siihen, miksi niin moni haluaa paikalle työskentelemään. Toki pelkkä käsityöperinne ja sen modernit ilmentymät eivät riitä tyydyttämään asiakkaita. Siksi ympärille on kehittynyt majoitus- ja ravitsemustoimintaa. Kaikki tietysti linjassa alueen perinteen ja tarinan kanssa.

Fiskarsin menestyksen taustalla on siis kolme tekijää. Tarina, joka on pystytty tuomaan uskottavasti tähän päivään. Teema, joka yhdistyy tarinaan ja on pystytty kytkemään osaksi uskottavaa nykyhetken toimintaa. Runsaus, joka houkuttaa ihmiset paikalle uudestaan. Palvelun kehittäminen vaatii usein useampien elementtien yhdistämistä. Fiskars on onnistunut sen tekemään. Siksi siellä käydään ja kannattaa käydä myös vastaisuudessakin.