Tarpeet ne on eläimelläkin

Tarpeet ne on eläimelläkin. Tämä tuli mieleen, kun luin uutista lemmikkieläinten ruokatehtaasta. Tätäkin kysymystä olen pohdiskellut matkan varrella. Mihin tarpeeseen lemmikin tarpeet vastaavat?

Tämä onkin astetta mutkikkaampi kysymys. Ensin täytyy ottaa huomioon se, mihin tarpeeseen lemmikki on vastannut, kun se on kerran otettu talouteen. Tutkimusten mukaan lemmikkiperheissä esiintyy vähemmän allergioita. Koira voi siis estää allergioita ja siten lisätä turvallisuutta. Samaan tarpeeseen tuo vastauksen myös hyvillä vahtiominaisuuksilla varustettu nelijalkainen. Koiran kanssa harrastaminen kehittää paitsi koiraa myös sen omistajaa. Seurakoirat voivat taas paikata ihmisen kokoista aukkoa elämässä.

Kun lemmikki on tullut osaksi elämää, kasvaa tyydytettävien tarpeiden määrä kaksinkertaiseksi. Omistajan omien tarpeiden lisäksi täytyy jatkossa huomioida myös lemmikin tarpeet. Onko lemmikillä yhtä monimuotoiset tarpeet kuin omistajallaan?

Lemmikin veto ei hyydy. Koirien, kissojen ja muiden kodin pieneläinten tarpeisiin tulee yhä uusia tuotteita ja palveluja.

Pitkälti koiravetoinen lemmikkiala monipuolistuu, sillä Rahula tuo keväällä markkinoille oman kissa-tuotesarjan. Ronkeliksi tiedetylle eläimelle kehitetään raakaruokatarjontaa.

Lähde: Tältä näyttää Lahden uudella lemmikinruokatehtaalla: toimitusjohtaja tutustuu työhön ”sorvin ääressä” – ESS.fi

Eläinten pidossa lähdetään liikkeelle siitä, että ne saavat syödäkseen kelpo murkinaa. Ollessani alle kouluikäinen, meilläkin oli koira. Se taisi elää pääsääntöisesti ruoantähteillä. Nykypäivänä tuo taitaa olla harvinaisempi ruokavalio koiralle. Oheisen Etlarin uutisen mukaan eläinten ruokavaliotarpeista pyritään pitämään huolta mahdollisimman hyvin. Kissoille tarjotaan raakaravintoa ja erilaisille koirille on hyvinkin erilaisia ruokavaihtoehtoja tarjolla.

Kun nälkä on tyydytetty, tulevat seuraavalla tasolla vastaan turvallisuuden tarpeet. Lemmikille tarjotaan yhtä lailla katto päänsä päälle kuin omistajalleenkin. Sen lisäksi tähän kategoriaan voi kuulua esimerkiksi eläinlääkäripalvelut, joiden avulla minimoidaan eläimen sairastamisesta aiheutuvat kivut ja stressit sekä lemmikkihotellit, joihin eläimen voi majoittaa turvallisin mielin oman loman ajaksi. Näin eläimellä on turvallinen paikka, missä olla silloin kun oma omistaja ei voi siitä väliaikaisesti pitää huolta.

Yhteenkuuluvuuden tunteen tarvetta voi tyydyttää ihan normaalin ulkoilun merkeissä. Tämän rinnalla on tarjolla monimuotoinen joukko palveluita, joissa koirat käyvät harrastamassa. Koirapuistot, toko ja agility ovat esimerkkejä palveluista, joissa koirat (ja omistajat) voivat tavata toisiaan.

Seuraavilla tasoilla ovat vastassa arvonannon ja itsensä kehittämisen tarpeet. Arvonannon tarve ei eläimillä ole ehkä niin monisyisesti ilmenevä kuin ihmisillä. Kun ihminen voi hakea omaa arvostustaan laumassa ulkoisten voitonmerkkien kautta, ei eläin ole lainkaan iloissaan saadessaan uuden, hienon heijastimilla varustetun ulkoilupuvun. Eläimellä arvonannoksi riittää hyväksyntä lauman muilta jäseniltä. Vai riittääkö? Mitä mieltä olet?

Entä onko eläimillä itsensä kehittämisen tarpeita? Väitän että on. Mainitsin aiemmin tekstissä koirien majoittuvan hotelliin omistajien loman aikana. Käytännössähän tuo tarkoittaa sitä, että muu perhe lähtee etelään ja koira jää kotipaikkakunnalla sijaitsevaan hoitolaan. Tilanne ei kuitenkaan aina mene näin. Sen sijaan matka voidaan jo lähtökohtaisesti suunnitella koiran ehdoilla. Paimensukuiselle koiralle voidaan esimerkiksi tarjota mahdollisuus päästä harjoittamaan paimennustaitojaan lampaiden tai muiden paimennettavien kotieläinten parissa.

Eläinten palveluiden tarpeen määrä on huimassa kasvussa. Kaikkia koirien palveluita en osannut edes lokeroida oikeaan paikkaan. Mihin kategoriaan kuuluvat esimerkiksi kylpyläpalvelut ja koirahieronta? Mihin tarpeeseen ne vastaavat?