Tarvitseeko hyvinvointipalveluja muotoilla? osa 2

Edellisellä kerralla aloitin hyvinvointi- ja terveyspalveluiden käsittelemisen. Jatketaan vielä samasta aiheesta ja otetaan lähempään tarkasteluun palveluasuminen.

Parempaa elämänlaatua palveluasumiseen

Pari viikkoa sitten Jari Pirhonen väitteli Tampereen yliopistosta vanhojen ihmisten hyvästä elämästä tehostetussa palveluasumisessa. Tutkimuksesta nousee esiin ajatuksia siitä, miten palveluasumista voidaan kehittää vanhusten palvelujen ja elämän laadun parantamiseksi.

Ensimmäisenä Pirhonen nostaa esiin asenteen. Sillä tarkoitetaan käytännössä sitä, kuinka asukas kohdataan arjessa. Tämä on melko lähellä asiaa, jonka yleensä ymmärrämme asiakaspalveluksi: ystävällisyyttä, kiinnostusta ja empatiaa ihmistä kohtaan. Samassa yhteydessä tulee esiin tervehtimisen tärkeys. Tervehtiminen on osoitus huomioimisesta. Merkki siitä, että sinut on huomattu.

Asenteen rinnalla tulee kuvaan mukaan kysymys siitä kuka minä olen. Sillä tarkoitetaan kiinnostusta asiakkaan tarinaa kohtaan. Asukas kokee itsensä tärkeäksi, kun joku on kiinnostunut siitä, mistä hän tulee? mitä on tehnyt aiemmin? keitä hänen elämäänsä kuuluu? Jos nämä asiat pysyvät keskustelukumppanin mielessä, on vaikutus vielä suurempi. Mieti miten hyvältä sinusta tuntuu, kun kampaajalla käydessäsi juttu jatkuu siitä, mihin viimeksi jäätiin.

Koti on ihmiselle tärkeä paikka. Aiempi koti on pitänyt jättää taakse ja nyt asutaan niin kuin asutaan. Moni paikka kertoo kodinomaisesta asumisesta, mutta mitä se käytännössä tarkoittaa? Saako ihminen tuoda mukanaan tavaroita omasta kodistaan? Jos on 30 vuotta nukkunut tutussa ja turvallisessa sängyssä, niin pitääkö siitä nyt luopua? Saako omat valokuvat laittaa seinälle? Nämä ovat asioita, jotka kodin rakentavat.

Kodin ohella ihmisen elämäntyyli voi olla muutoksen alla. Muutto voi tarkoittaa luopumista aiemmista harrastuksista. Ihmisen hyvinvoinnin kannalta ne ovat kuitenkin äärettömän tärkeitä asioita. Jos aiemmin on harrastanut moottoripyöräilyä, voi olla vaikea sopeutua ristisanatehtävien maailmaan. Uuden kodin yhteydessä olevan harrastetilan avulla voidaan tarjota mahdollisuuksia itsensä toteuttamiseen. Kun maailma muuttuu, on höyläpenkin ja kangaspuiden rinnalla tarpeen olla muitakin virikkeitä. Palveluntarjoajan on tunnistettava, millaiset virikkeet saavat asukkaat hehkumaan.

Me suomalaiset olemme kahvikansaa. Jokaiseen vierailuun kuuluu kahvin tarjoaminen. Töissä, hotelleissa, autokorjaamoilla ja kampaamoissa on jo kahviautomaatteja vapaasti käytettävissä. Miksi ne puuttuvat vanhusten kodeista? He haluavat tarjota vierailleen kahvia, mutta eivät pysty vieraanvaraisuuttaan osoittamaan.

Skype-yhteys vastaa nykypäivän puhelinkoppia. Jokainen uusi asukas ei tuo tullessaan omaa tietokonetta. Vaikka toisikin, ei sen mahdollisuuksia osata välttämättä hyödyntää. Entä jos uudessa kodissa olisi tarjolla rauhallinen puhelinkoppimainen tila videopuheluiden soittamiseen? Henkilökunnan pitäisi olla perillä asukkaan läheisten käyttäjätunnuksista, jotta yhteys saataisiin muodostettua. Tämän asian voisi selvittää vierailujen yhteydessä tai samalla kun ottaa selvää asukkaan taustasta. Kun henkilökunta tuntee perustekniikan ja saa muodostettua yhteyden läheiseen, mutta kaukana sijaitsevaan sukulaiseen, on päivä muuttunut astetta paremmaksi.

Asukkaalla on tarve yhteisöllisyyteen. Halutaan osallistua tekemiseen, ehkä jopa talon yhteisiin töihin. Moni on entinen hyvä työihminen. Työhalua ja -intoa voi olla edelleen aimo ripaus mukana matkassa. Ainakin oman huoneen siivouksessa moni voisi olla halukas auttamaan. Aterian valmistaminen yhdessä on ollut mukavaa aiemmin elämässä. Miksei se olisi sitä edelleenkin? Näitäkin mahdollisuuksia olisi varsin helppo lisätä osaksi päivän kulkua.

Huumoria ei pidä unohtaa. Vaikka ihminen on vanha, ei se tarkoita sitä, etteikö hänkin kaipaisi kepeyttä elämään. Sillä tavoin voidaan myös ratkoa kiperämpiä vastaan tulevia tilanteita. Tunteet ja niiden ilmaiseminen vaatii rohkaisua. Vieraiden ihmisten ympäröimänä, oudossa paikassa se voi olla vaikeaa. Tässä tarvitaan rohkaisemista. Silloin ihminen kokee tulleensa kuulluksi ja ymmärretyksi. Vaikka välillä suututtaa, pitää senkin ilmaiseminen olla mahdollista. Onhan ihminen sentään kodissaan, eikä missään laitoksessa.